Painonhallintaa pintaa syvemmältä

Painonhallinnan ryhmävalmennus – Ehona ryhmät

Painonhallinta ryhmävalmennus

Painonhallintaa pintaa syvemmältä – ryhmävalmennus alkaa syksyllä 2022

Ryhmävalmennuksessa yhdistyvät konkreettisuus ja painonhallinnan taustalla olevien tekijöiden äärelle pysähtyminen. Tukea painonhallintaan ryhmältä sekä asiantuntijoilta ravitsemuksen, liikunnan ja mielen hyvinvoinnin kysymyksissä.

”Vertaistuki oli tärkeää. Ryhmässä huomasin, että niin moni ihminen on vastaavassa tilanteessa ja heillä on niin samanlaisia ajatuksia. Jotenkin aina aiemmin olin ajatellut, että oon niin yksin ajatusteni kanssa.”

Tavoitteena tasapainoisempi suhde painoon ja hyvinvointiin

Ryhmävalmennuksen tavoitteena on tasapainoisempi suhde painoon ja hyvinvointiin. Hyvinvointi lisääntyy tekemällä omaan arkeen sopivia, pysyviä muutoksia, joiden lähtökohtana on arvostava suhde itseen ja omaan kehoon. Kun hyvinvointitottumukset ovat luonnollinen osa arkea, energiaa vapautuu elämän muille tärkeille asioille.

Valmennuksen myötä tulet tietoisemmaksi painonhallinnan taustalla olevista tekijöistä, opit painonhallinnan taitoja ja saat keinoja soveltaa niitä omaan arkeesi.

Oivallusten äärelle johdattaa alun yksilöllinen tapaaminen valmentajan kanssa, muutosten tekemiseen saat ryhmän tuen.

Valmentajina toimivat yksilötapaamisten, mielen hyvinvoinnin ja ravitsemuksen osalta psykologi, ravitsemusterapeutti Siniriikka Männistö ja liikunta-aiheiden osalta Ehona valmentaja Anna Henriksson.

Mistä on kyse

  • Ryhmävalmennuksen kesto on 12 kk.
  • Valmennus sisältää 18 ryhmätapaamista ja valmennuksen aluksi toteutettavan yksilötapaamisen.
  • Alun 60 min yksilötapaamisessa valmentaja kartoittaa yhdessä osallistujan kanssa tämän vahvuuksia ja haasteita, joiden perusteella hahmottuu yksilöllinen tavoite valmennukselle.
  • Ryhmätapaamisissa osallistuja pääsee sukeltamaan syvemmälle painonhallinnan keskeisiin taitoihin ja lähtee työstämään näitä ryhmän tuella.
  • Osa ryhmätapaamisista sisältää käytännön liikuntaharjoituksen, jossa osallistuja pääsee tutustumaan erilaisiin liikuntamuotoihin ja harjoittelemaan tekniikkaa turvallisessa ympäristössä.
  • Ryhmätapaamisia järjestetään kahden viikon välein ensimmäisten 6 kk ajan (12 kertaa), jonka jälkeen ryhmä kokoontuu kuukauden välein (6 kertaa).
  • Osallistuja saa ryhmätapaamisten lisäksi käyttöönsä mobiilisovelluksen, joka sisältää ryhmätapaamisia tukevia harjoituksia ja materiaalia.

Aikataulu ja paikka

  • Ryhmävalmennus käynnistyy yksilötapaamisilla lokakuun alussa 2022.
  • Yksilötapaamiset ovat järjestettävissä joko kasvotusten Ehonan Studiolla tai videovälitteisesti etänä.
  • Valmennusryhmä kokoontuu torstai-iltaisin klo 17.00 – 18.30.
  • Ensimmäinen ryhmätapaaminen on torstaina 27.10.2022.
  • Ryhmätapaamisten kesto on 75 – 90 min.
  • Ryhmän kokoontumispaikkana toimii Ehonan viihtyisä Studio Vantaan Plaza Business Parkissa.

Valmennuksen teemat ja sisältö

  1. TO 27.10.2022: Onnistuneen painonhallinnan lähtökohdat – unohda paino, tähtää hyvään oloon
  2. TO 10.11.2022: Syömisen perusperiaatteet ja arjen mahdollisuudet näiden toteuttamiseksi
  3. TO 24.11.2022: Painonpudotuksen henkilökohtainen merkitys – arvot muutosta ohjaamassa
  4. TO 8.12.2022: Liike osana arkea + yhteinen kehonpaino -harjoitus
  5. TO 22.12.2022: Palautumisen ja kuormituksen vaikutus painonhallintaan
  6. TO 5.1.2023: Tietoisuustaidot ja hyväksyntä
  7. TO 19.1.2023: Liikunnan kuormittavuuden sovittaminen elämäntilanteeseen + yhteinen jooga-/pilates -harjoitus
  8. TO 2.2.2023: Minäkäsitys ja uskomukset painonhallinnan taustalla
  9. TO 16.2.2023: Itsemyötätunto ja armollinen suhde kehoon
  10. TO 2.3.2023: Tapasyömisen tunnistaminen ja tottumuksen katkaiseminen
  11. TO 16.3.2023: Aterioiden koostaminen arjen keskellä, arkea helpottavat toimintatavat ja hyvät valinnat kaupassa
  12. TO 30.3.2023: Lihaskunnon merkitys terveydelle + yhteinen kuntosaliharjoitus
  13. TO 27.4.2023: Tunnesyömisen tausta ja keinoja tunnesyömisen pysäyttämiseksi
  14. TO 25.5.2023: Herkut osana painonhallintaa 
  15. TO 15.6.2023: Ajatukset, tunteet ja kehon tuntemukset toimintaa ohjaamassa 
  16. TO 17.8.2023: Itselle sopiva liike ja oma liikuntasuunnitelma jatkoon + yhteinen ulkoliikunta
  17. TO 14.9.2023: Muuttuva keho ja minäkuva
  18. TO 12.10.2023: Yhteenveto ja eväät jatkoon

Ryhmään otetaan korkeintaan 10 henkilöä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu ryhmävalmennukseen alla olevasta linkistä.

Hinta

  • Ryhmävalmennuksen hinta on 1398€ (116,5€/kk).
  • Valmennuksen voi maksaa 1-12 kuluttomassa maksuerässä.
  • Etuhinta: Early Bird -ilmoittautuminen -10% 31.8.2022 saakka.

Kokemuksia Siniriikan ohjaamasta painonhallinnan ryhmävalmennuksesta:

  • ”Vertaistuki oli tärkeää. Ryhmässä huomasin, että niin moni ihminen on vastaavassa tilanteessa ja heillä on niin samanlaisia ajatuksia. Jotenkin aina aiemmin olin ajatellut, että oon niin yksin ajatusteni kanssa.”
  • ”Ryhmässä tuli jatkuvasti semmoisia ”ahaa!” –hetkiä, että ”tästähän tässä on kyse”. Tapaamiset avasivat mun ajatuksia tosi paljon.
  • ”Sain eväitä elämän kokonaisvaltaiseen hallintaan.”
  • ”Koin, että jokainen meistä oli saman arvoinen siellä. Kaikkia kuunneltiin ja kaikki oli yhtä tärkeitä. Ilmapiiri oli hyväksyvä ja lämmin.”

Olo on [ryhmän jälkeen] rauhallisempi, ei sillä lailla koko ajan soimaa itseään. On jotenkin paljon parempi olla itsensä kanssa.

Mun mielestä oli tosi hyvä, että psykologisia menetelmiä yhdistettiin elintapaohjaukseen. Sain oikeesti työkaluja lähteä jatkamaan tätä itse myös ohjelman päättymisen jälkeen.

Ilmoittaudu ryhmävalmennukseen

Jos haluat lisätietoa ryhmävalmennuksesta, ota yhteyttä, niin kerromme lisää.

Tai voit myös halutessasi ladata painonhallintaan syvällisesti pureutuvan oppaamme. Opas on sinulle täysin maksuton!

Terveisin,
Sini ja Anna ❤️

Miten voimme auttaa?

Lähetä viestisi lomakkeella tai ota yhteyttä Annaan.
We also serve in English.

Anna Henriksson
045 133 9989
[email protected]