Mikko Vartiainen 52 v. Tuntui hyvältä olla ohjauksessa, kun tsempattiin ja etsittiin hyvää tulevaisuutta

Ehona kokemuksia, Mikko Vartiainen 52 v.: ”Tuntui hyvältä olla ohjauksessa, kun tsemppattiin ja etsittiin hyvää  tulevaisuutta – ei katseltu syyttävästi taaksepäin.”

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Elin 50-ikävuoden jälkeen sillä tavalla tyypillistä aikaa, että paino oli alkanut kohota ja samaan liittyi kunnon hiljainen rapistuminen. Se näkyi mm. huonona jaksamisena.

Minusta ei oikein ollut omatoimiseen homman kuntoon laittoon ja päätin kerrankin sijoittaa sillä tavoin itseeni, että aloin etsiä sellaista personal traineria jonka kanssa voisin jatkaa jollain tavalla muutamaa kuukautta pidempään.

Hieman asia mietitytti, koska esim. salilla en ollut elämässäni käynyt koskaan. Olin kokenut sen itselleni hyvin vieraaksi liikuntamuodoksi.

Päätös oli tehty, teot muuttavat elämää…

Sattumien kautta minulle tuli netissä asiaa tutkiessani Janne Sipposen tiedot esille ja aloitimme viestienvaihdon. Jo se vakuutti, koska Janne selvästi halusi nähdä, että valmennettavan oma motivaatio on  
kohdallaan.

Aloitimme sitten säännölliset tapaamiset:

  • keskustelut
  • treenaamiset
  • ruokavalion tarkastelut jne.
  • harjoiteltiin kehonpainolla ja laitteilla

Kaikki tämä oli uutta, mutta Jannen tsemppaamisella pääsin nopeasti kärryille ja omaehtoinen harjoittelukin alkoi sujua.

Minulle oli tärkeää, että konkreettisesti kädestä pitäen harjoiteltiin jokainen liike ja etsittiin heti myös variaatioita.

Mikko Vartiainen

Etsimme  yhdessä koko ajan aktiivisesti juuri niitä harjoittelumuotoja ja lajeja joista itse pitäisin niin, että hyöty olisi pitempiaikaista. 

Ravintoon, alkoholinkäyttöön ja uneen kiinnitettiin erityistä huomiota.  Kävimme erikseen myös yleisurheilukentällä tsekkaamassa juoksemisen  
kuntoon.

Kehitystä, lihasmassaa, ruokavaliota, voimaa yms. testattiin  säännöllisesti ja opin Jannen kanssa hienosti kuinka motivoivaa ainakin itselle tulosten seuraaminen voi olla.

Tuntui hyvältä olla ohjauksessa, kun tsemppattiin ja etsittiin hyvää  tulevaisuutta – ei katseltu syyttävästi taaksepäin.

Sain Jannen personal trainer -periodin aikana itselleni täysin riittävät eväät omatoimiseen kunnon ja terveellisten elämäntapojen ylläpitoon.

Oma paino ja kunto ovat harjoitussession jälkeen vaihdelleet, mutta tuntuu, että koko ajan ovat eväät asioiden hoitoon mukana.

Kaivan tuon ajan parhaat hetket aina esille kun oma motivaatio alkaa syystä tai toisesta hiipua ja se on ollut hyvä tuki edelleen.

Mikko Vartiainen

Tuntui hyvältä olla ohjauksessa, kun tsemppattiin ja etsittiin hyvää  tulavaisuutta – ei katseltu syyttävästi taaksepäin.

Minulle oli tärkeää, että konkreettisesti kädestä pitäen ja esimerkkiä näyttäen harjoiteltiin jokainen liike ja etsittiin heti myös variaatioita.

Minä suosittelen vilpittömästi Ehonan palveluita jokaiselle, joka empii näiden asioiden kanssa. Kynnys aloittamiseen Ehonan tiloissa on matala.

Mikko Vartiainen, Vantaa

PS. Haluatko liittyä joukkoon? Ota yhteyttä niin keskustellaan yhdessä elämäntilanteestasi ja tavoitteistasi, ja tehdään vedenpitävä “toimintasuunnitelma” kohti terveempää elämää.

Ole hyvä itsellesi.

Miten voimme auttaa?

Lähetä viestisi lomakkeella tai ota yhteyttä Annaan.
We also serve in English.

Anna Henriksson
045 133 9989
[email protected]