Kannattaako itseä ottaa niskasta kiinni?

Personal Trainer Anna Henriksson

Anna Henriksson

Aina silloin tällöin konsultaatiotapaamisissa ihmiset kertovat ottaneensa yhteyttä, koska kokevat tarvitsevansa jonkun kertomaan mitä heidän pitää tehdä.

Se kuuluisa – otetaan itseä niskasta kiinni. 

Kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tämän tunteen ja ajatuksen alle kätkeytyy usein monenlaisia tarpeita. 

Kannattaako itseä ottaa niskasta kiinni?

Jos huomaat ajattelevasi, että kaipaat jotakuta kertomaan mitä sinun pitäisi tehdä, voisiko tarve sittenkin olla jotain tämänkaltaista? 

✅ Tarvitsen jonkun pohtimaan kanssasi, mikä olisi minulle, tässä elämäntilanteessa, hyväksi.

✅ Kaipaan toista ihmistä kannustamaan minua silloinkin, kun usko itseen horjuu ja on vaikea luottaa onnistumiseen. 

✅ Tarvitsen jonkun auttamaan minua näkemään vahvuuteni, jotta uskallan kokeilla myös uusia juttuja. 

✅ Tarvitsen jonkun, jolle voin hehkuttaa sitä, kuinka iloinen olen siitä, että oivalsin jotakin uutta tai kiroilla huonoa päivää. 

Oikeasti tosi harva (uskallanko sanoa ei ehkä kukaan?) kaipaa toista ihmistä viereen käskyttämään ja piiskaamaan

Mutta kaikki kaipaavat ymmärtävää, läsnäolevaa ja osaavaa kanssakulkijaa. 

Sillä lailla me täällä Ehonalla ollaan – ihmisenä ihmiselle. Uskalletaanpa myös sanoa, että tässä me ollaan erityisen hyviä. 

Tuletko tutustumaan? 

Jos tarvitset apua. Olemme tukenasi.

Terveisin,
Anna Henriksson
Personal Trainer – Ehona

Miten voimme auttaa?

Lähetä viestisi lomakkeella tai ota yhteyttä Annaan.
We also serve in English.

Anna Henriksson
045 133 9989
[email protected]